keskiviikko 27. elokuuta 2014

Iloiset kannet kalenterille

Olen tehnyt tänä kesänä pari isohkoa projektia Catania-langasta. (Laukun ja takin.) Lankoja jäi molemmista projekteista yli vähän kutakin väriä. Mietin, miten näitä iloisen värisiä ylijäämälankoja hyödyntäisin ja päähän pälkähti idea: pari työkaveria on tehnyt työkalentereihinsa tosi kivat päälliset ompelemalla ja minäkin olin ajatellut ommella, mutta kun ompelu on jäänyt toteuttamatta, niin miksipä en toteuttaisikin kansia virkkaamalla!


Aloitin virkkaamalla kolmosen koukulla aloitusketjun käyttäen kalenterin kannen korkeutta mittana. (Mulla 44s.) Sitten jatkoin kiinteillä silmukoilla tasapitkiä rivejä, välillä sattumanvaraisesti väriä vaihtaen. Tein kolme yhtä korkeaa kappaletta; yhden avattujen kansien levyisen ulkopuolta varten ja kaksi vajaan puolikkaan levyistä sisäpuolta varten. Lopuksi virkkasin kappaleet yhteen kiinteillä silmukoilla.
 

Ohjetta en tähän muuten käyttänyt, mutta sen verran selailin virkattujen kansien ohjeita, että mieleen jäi vinkki, että virkatuista kansista kannattaa tehdä tosi naftit. Niinpä sitten tein näistä lähes liian pienen tuntuiset ja lopuksi pingotin sopiviksi. Se oli varmasti hyvä vinkki, koska nyt tuntuu kyllä, että suojus pysyy napakasti muodossaan eikä tästä enää veny.


Pingotuksen jälkeen asettelin kalenterin nahkakannet virkattujen kansien sisälle. (Sellaiset tylsät Ajaston tummansiniset nahkakannet, mitä varmaan useimmille työpaikoille tilataan työkalentereiksi.) Ja lopuksi sisään voi sujauttaa itse kalenterin.


Lopuksi vielä kuva kalenterista sen luontaisessa toimintaympäristössä, eli työpöydälläni. Työpöytä näyttää heti paljon iloisemmalta. :)


Jämät sain aika mukavasti käytettyä, vain mustaa ja keskisinistä jäi vähän.

JYH:iin tämä on kahdestoista valmistunut työ, eli kahdeksan on vielä kesken.

Ilmoittauduin taas mukaan myös syksyn Sukkasatoon, jossa kerään satoa tänä vuonna Perunalaariin. Koska noin monta JYH-työtä on vielä kesken, niin sukkasato jäänee tänä vuonna melko miniksi. Onneksi kyseessä ei kuitenkaan ole kilpailu.

10 kommenttia:

  1. Ihanat nuo virkatut kannet, ja mukava jämälanka työ:)

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea ja ihanan väriset kannet! Täytyypi laittaa hommalistalle.

    VastaaPoista
  3. Ihanat kannet, näyttääpä kalenteri heti paljon pirteämmältä :)

    VastaaPoista
  4. Piristävä väriläiskä työpöydälle. Mukavampi aloittaa työpäivä kun saa väriterapiaa :)

    VastaaPoista
  5. Onpa pirteät värit, kyllä tuota kalenteria kehtaa esitellä!

    VastaaPoista
  6. Ihan mielettömän hienot värit ja tuo raita on ihan mahtava idea!
    Itse olen ommellut jämäpaloista...
    Olisikohan kohta aika tehdä uudet :) nämä niiiin piristi kivasti

    VastaaPoista
  7. Ihanat värit kertakaikkiaan <33

    VastaaPoista
  8. Kiitos teille jokaiselle mukavista kommenteista! <3

    VastaaPoista