sunnuntai 31. elokuuta 2014

Toinenkin pieni pehmoinen pyyhe

Aiemmin neuloin jo yhden pienen bambuisen pyyhkeen. Ohje oli The Purl Bee -blogista. Samaan settiin kuuluu kolme erilaista nostettuihin silmukoihin perustuvaa pyyheohjetta. Lankoja jäi ensimmäisen pyyhkeen jälkeen reilusti, joten tietysti halusin täydentää settiä vielä ainakin toisella pyyhkeellä.


Toiseksi malliksi valikoitui "basket stitch", joka muistuttaa mielestäni hauskasti perinteistä ruudullista astiapyyhettä.


Halusin tästä pyyhkeestä hieman isomman kuin edellisestä, joten tein yksinkertaisesti enemmän aloitussilmukoita. Muistaakseni aloituksessa oli ensimmäisessä pyyhkeessä 59 ja tässä toisessa 71 silmukkaa. (Luku pitää molemmissa malleissa olla neljällä jaollinen -1s.)


Tämä oli mielestäni kivempi malli tehdä. Mallineule tuntui etenevän jotenkin paljon nopeammin kuin edellisessä. Tässä pyyhkeessä taustakin on minun silmään kaunis, kun tuossa edellisessä jäi harmittamaan nurjan puolen kuvion sekavuus.


Tästä tuli ihan kiva setti. Nämähän voi olla esimerkiksi kasvopyyhe ja käsipyyhe. Tai pienten käsien pyyhe ja isojen käsien pyyhe. :) Lankoja jäi vähän, joten ehkä setti täydentyy vielä jollain pienellä.


Kuvat on otettu mökkirannassa vedestä nostetulla laiturilla. Näin se kesä sitten taitaa olla ohi ja on toivotettava taas uusi syksy tervetulleeksi.

JYH:iin tämä on kolmastoista valmistunut työni.

7 kommenttia:

  1. Kauniit ja käytännölliset!

    VastaaPoista
  2. ihanan näköiset ja ihan huippu tämä uusi ulkoasu. kännykällä selatessa se ei näkyny oikein minkään laisena muutoksena, mutta koneella..wautsi!

    VastaaPoista
  3. Kiitokset!
    Mehtäemäntä, kiitos erityisesti ulkoasun kommentoinnista! En tiedä, miksi mobiiliversiossa ei näy esimerkiksi tuo otsikon fontti niinkuin tietokoneversiossa ja taustaakaan ei näy siinä ollenkaan (vaikka se nyt on niin haaleakin ettei erottuisi kännykän näytöllä varmaan muutenkaan). En ainakaan vielä keksinyt, miten mobiiliversiota muokataan.

    VastaaPoista
  4. Eksyin tänään ekaa kertaa blogiisi ja luin samalta istumalta monta sivua! Mukavaa löytää käsityöblogi, jonka ohjeet eivät jo lukiessa saa hikikarpaloita otsalle, mutta eivät toisaalta ole liiankaan simppeleitä. Varmasti tulen palaamaan tänne inspiraatiota etsiessäni, kiitos jo etukäteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta palautteesta! Tervetuloa lukijaksi, toivottavasti täältä löytyy sitä inspiraatiota! :)

      Poista