tiistai 2. joulukuuta 2014

Joulukalenteri, luukku 2: appelsiini-pannunalunen

Jatketaan vähän samalla teemalla kuin eilen. Ohje appelsiinipatalappuun löytyi täältä. Kuvallinen ohje on niin hyvä, että sillä selvinnee, vaikkei osaisi yhtään englantia. Itse en tehnyt patalappua, vaan pannunalusen, mutta kumpi tahansa käy hyvin lahjavinkistä. Jos tekee patalapun, niin kannattaa ehkä virkata vielä reunaan lenkki ripustusta varten.


Ohjeessa on neuvottu ompelemaan kangasta virkatun kiekon alle, mutta tein oman versioni siten, että virkkasin kaksi samanlaista appelsiinikiekkoa ja ompelin ne reunoista yhteen. Ajattelin nimittäin, että joskus voi olla hyötyä siitä, että pannunalusen voi kääntää puhdas puoli päälle päin, jos jokin viime hetken vahinko sattuu kokatessa. Toki tämän voi myös pestä pesukoneessa.
Lanka on 7 veljestä ja koukku kokoa 4.


Sitten vaan käärimään lahjapakettiin joko yksinään tai yhdessä eilen virkattujen lasinalusten kanssa.
Mukavaa joulukuun toista päivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti