perjantai 6. helmikuuta 2015

Vanamo-sukat

Tapani mukaan en malttanut tehdä ihan sitä, mitä ohjeessa sanottiin. Siispä Ulla-neuleesta löytyvällä Vanamo-kämmekkäiden ohjeella syntyi sukat.


Lankana näissä on uusi Regia Active, jota mainostetaan uudenlaisten Outlast-teknologiaan perustuvien lämmönsäätelyominaisuuksiensa perusteella ja onpa mainosteksteissä kerrottu niinkin, että teknologia on alunperin kehitetty Nasan astronautteja varten. Hienolta kuulostaa. :) Langassa on vähän enemmän tekokuitua kuin ihan perussukkalangassa ja siltä se kyllä tuntuukin; vähän narskuvammalta ja sähköisemmältä kuin monet muut, villaisemmat sukkalangat. Mutta ei tämä nyt mikään epämiellyttäväkään kokemus ollut, ihan kelpo lanka ja jos mainonta pitää paikkaansa, niin pitää lämmön yllä kelillä kuin kelillä. Ja värivalikoimassa on ihania herkkuja, kuten nyt tämäkin vihreä!


Kuvio tuntui melko monimutkaiselta tehdä, vaikkei se siltä ehkä näytäkään. Siinä vuorotteli kaksi kuvioparia, jotka olivat keskenään tosi samankaltaiset, mikä tuntui paljon vaikeammalta, kuin kaksi reilusti erilaista kuviota. Siinä sai olla tarkkana, kumpi kuvio on kulloinkin menossa. Jouduin välillä purkamaankin jonkun kuvion, kun olin ollut liian itsevarma ja yrittänyt tehdä ulkomuistista. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, aikansa aherruksen jälkeen valmistui nätit ja lämpöteknologisesti huippumodernit sukat. En muuttaisi näissä mitään. :)

Tein sukat 3 mm:n cubicseilla ja aloitussilmukoita oli 54, joista kaksi kavensin pois kuvion alkaessa.

14 kommenttia:

  1. Kauniit sukat. Kivat noi vihreät tehosteet. :)

    VastaaPoista
  2. Hienot! Tarkkana olet saanut kuvion kanssa olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Näiden jälkeen kaipaa kyllä tosiaan jotain "aivotonta" neulottavaa vastapainoksi!

      Poista
  3. Ovat kyllä tosi kauniit. Kivan kun kuviossa ei näyttäisi tulevan pitkiä langanjuoksuja, mutta kyllä on saanut kaaviota seurata, huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Se oli tosiaan tässä kuviossa kivaa, ettei ollut yhtään pitkää langanjuoksua.

      Poista
  4. Hauskat! Nuo vihreät on tosi kivat yksityiskohdat.

    VastaaPoista
  5. Tosi nätit sukat, mutta kuvio näyttää kyllä sellaiselta, että tarkkana olet saanut olla. Sitten vaan kovilla pakkasilla testaamaan :)

    VastaaPoista
  6. Kiitokset, Lankakeiju, ailiamanda ja Virpi! :) Tais vaan ne kovat pakkaset mennä jo, mutta ehkä niitä vielä saadaan.

    VastaaPoista
  7. Tosi upeat sukat! Tehdessä on kyllä saanut todellakin keskittyä, ettei ole kuvioon tullut virhettä. Hieno lopputulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näissä tosiaan lopputulos palkitsee, mutta silti en kaipaa yhtä haastavaa projektia vähään aikaan! :D

      Poista