torstai 16. heinäkuuta 2015

Varokaa käärmeitä!

Viides Tour De Sock ohje on nimeltään Ophidia, joka tarkoittaa suomeksi käärmettä. Käärme tästä mallista tosiaan tuleekin mieleen; jotkut kaikkein käärmepelkoisimmat ilmoittivat jopa jättävänsä koko mallin neulomatta, koska kokivat sen käärmemäisyyden liian pelottavana tai inhottavana.


Tässä mallissa oli taas niin paljon uutta, että ensinäkemältä melkein hengästytti. Ensimmäisenä ihmetyksenä olivat kiemurtelevat pystyraidat, jotka kukin neulottiin omasta pätkästään lankaa. Vähän epäilytti ruveta hyvää lankaa tuhoamaan, mutta ei se auttanut kuin leikata lanka kahdeksaan parin metrin pätkään. Hyvinhän työ sitten lähti sujumaan, kun uskalsi vaan lähteä tekemään.


Ohje oli erittäin perusteellinen ja jokainen työvaihe oli selitetty huolellisesti, joten sillä pärjäsi hyvin. Yläpuolella kuvaa sukista myös nurjalta puolelta, josta näkyy hyvin, kuinka jokainen kontrastivärinen lanka tosiaan kulki vaan siinä omalla raiteellaan.


Varren jälkeen aloitettiinkin sitten ihan uusi ja erilainen kantapää. Tässä ei kantalappua tehty lainkaan eikä yhtään silmukkaa tarvinnut poimia, vaan kantapää muodostettiin kokonaisuudessaan lisäyksillä ja vähennyksillä. Kiva uusi tapa ja istuu myös jalkaan tosi hyvin.


Kontrastilankojen kuljettamista jatkettiin läpi kantapään ja jalkapohjan. Ohjeessa sanottiin, että mikäli tuntee leikkimielisyyttä, niin lankojen voi antaa "tanssia" pitkin jalkapohjaa oman maun mukaan. En sitten tuntenut tässä kohtaa leikkimielisyyttä, koska en jaksanut alkaa lankoja kuljettelemaan mihinkään suuntaan ennekuin vasta kärkeä kohti vähän, vaikka ne toisten kisailijoiden kiemurapohjasukat olivatkin mielestäni hauskoja. Mutkat suoriksi vaan.


Kun työ oli valmis, saatoinkin sitten jo heittäytyä vähän leikkimieliseksi...


Lankana vihreä Fabel ja sinapinkeltainen Sisu, puikot olivat kokoa 2mm.

18 kommenttia:

  1. Vau! Onpas upeat sukat! Tällaiset kyllä huolisin itsellenikin, vaikka käärmeitä pelkäänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suoraan sanottuna tuntui vähän hassulta, että jotkut niin pelkäsivät näitä sukkia, mutta joillain voi ilmeisesti olla käärmepelko niin voimakkaana, että kaikki käärmeistä muistuttavakin pelottaa.

      Poista
  2. Totisesti mainio malli ja osuva väritys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tykkäsin tästä mallista myös kovasti, aika hidas se tosin oli tehdä.

      Poista
  3. Tällä värityksellä sukista tosiaan tulee mieleen käärmeet. Minun sukistani tuli minulle mieleen vain madot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neutraaleilla väreillä nuo kiemurat näkyi minusta lähinnä palmikoita varjostavina tai korostavina viivoina, ei ne sentään madoilta näyttäneet sullakaan. :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Pitää sitä välillä keksiä jotain hupsuakin. :D

      Poista
  5. Toi alin kuva on niin ihana! Olen näyttänyt sitä kaikille ja sanonut että meidän joukkuetta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjaana! :) Tuli tuollainen yhtäkkinen (älyn?)väläys, varmaan just siitä, kun tää mun väritys oli niin käärmemäinen.

      Poista
  6. Tuo vihreä vain korostaa käärmemäisyyttä. Näin muistaakseni oranssit vastaavat ja niistä ei tullut lainkaan käärme mieleen. Todella kiinnostavan näköinen malli. Kutkuttava. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan mielenkiintoista oppia tämä pystyraitojen tekniikka. Tämä on just tässä kisassa parasta, että oppii sellaista uutta, mitä ei ole tiennyt olevan olemassakaan! :)

      Poista
  7. Nämä näyttävät kyllä ihan kilteiltä käärmeiltä :) hienot ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Heh, onneksi en itse pelkää kamalasti käärmeitä, ainakaan sukissa. :)

      Poista