perjantai 29. heinäkuuta 2016

Vähän nuotin vierestä

Jos olette odottaneet täältä Tour De Sockin vitos- ja kutosetapin sukkien esittelyä, niin joudutte pettymään. Olin kyllä aikeissa tehdä molemmat etapit, mutta en innostunut malleista yhtään.


Vitosetapin sukat, Six Tastes, ovat sinänsä ihan hienon näköiset, mutta kuviot toteutetaan mosaiikkineuleena, jolla ainakin minun käsialallani syntyi suttuista ja epäselvää kuviota ja joka lisäksi on tekniikkana melkoisen hidas. Suttuisuus häiritsi silmääni sen verran, että purin koko sukan parin kuvion toiston jälkeen ja päätin jättää koko etapin sikseen...


... kunnes näin kuvat TiiQ:n kirjoneuleversioista. Päätinkin sitten aloittaa alusta, mutta ohjetta vain viitteellisesti seuraten. Erityisesti näissä sukissa kiinnosti hauska tapa toteuttaa kantapää niin, että kirjoneuleraita jatkuu katkeamattomana koko kantapään yli.


Sukista tuli kyllä kivat näin kirjoneuleena toteutettuna. Valitsin langaksi Novitan Pikkusiskoa, koska alkuvaiheessa oli mallia kohtaan sellainen fiilis, etten viitsi uhrata näihin mitään parempaa lankaa. Nyt jälkikäteen ajatellen näistä olisi voinut tulla vielä kivemmat jollain toisella langalla, sillä onhan tuo Pikkusisko nyt vähän tuommoista - no, keinokuituisemman oloista, kuin jotkut toiset sukkalangat.


Siltikin olen näihin sukkiin tyytyväinen. Ornamenttikuviosta tulee mieleen leppäkertut, varmaankin väreistä johtuen. Ja edelleenkin tykkään tuosta kantapäästä, se on jotenkin hienosti osa kokonaisuutta eri tavalla kuin sukissa yleensä.

torstai 21. heinäkuuta 2016

Viherminttuteetä

Kateryna Golovanovan suunnittelema klassisen kaunis Spearmint Tea on pitkä ja kapea kuun sirpin muotoinen huivi. Sileää osiota halkoo pari nurjien silmukoiden muodostamaa raitaa ja reunapitsin juju on yksinkertaisissa, köynnösmäisissä reikäriveissä sekä niiden välisissä nurjalla neulotuissa alueissa.


Tulostin tämän huivin ohjeen jo pari vuotta sitten, ennen kuin olin tehnyt ensimmäistäkään neulottua hartiahuivia. Suunnittelin aloittaa tämän ensimmäiseksi huivikseni, mutta aloin epäröidä englanninkielisen ohjeen kanssa ja valitsin ensimmäiseksi huiviksi Heidi Alanderin Meadow Grassin, koska siitä oli ohje saatavilla myös suomeksi.


Sen jälkeen ohje jäi jonnekin unohduksiin pariksi vuodeksi, mutta osui silmään uudestaan pari viikkoa sitten. Huivi tuntui sopivalta lahjalta eräälle ystävälle, jolla oli merkkipäivä lähestymässä. Tässä mallissa on mielestäni kivaa se, että kapeutensa ansiosta se sopii hyvin myös kaulassa pidettäväksi, mikä lisää huivin käyttömahdollisuuksia.


Täytyy sanoa, että oli onnekas sattuma, etten silloin huivi-noviisina lähtenyt tätä huivia yrittämään. Niin kaunis huivi kuin tämä onkin, niin ohjeessa on puutteita, joista en ensikertalaisena olisi selvinnyt. Nyt useita huiveja myöhemmin ohjeen ongelmat olivat kuitenkin melko helposti ratkaistavissa.


Ensimmäinen ongelma oli aloitustavassa, jolla ohjeen mukaan tehtynä olisi tullut kaunis sileä niskaosa - ja toivottoman rullaava. Enkä keksi mitään niin ärsyttävää seikkaa neuleessa kuin rullaava reuna! Niinpä muutin aloitustavan kokonaan. Niskasta tuli nyt ehkä rumempi, mutta kestän sen mieluummin kuin sen, että puolet kauniista huivista olisi mennyt rullalle.

Toinen ongelma oli, että reunapitsin kaavion silmukkamäärä ei täsmännyt, eikä mielestäni olisi oikein voinutkaan täsmätä. Ilman suurempia pohdintoja lisäilin vaan kaavion ensimmäisellä kerroksella kolme silmukkaa satunnaisiin kohtiin jolloin sain silmukkaluvun täsmäämään. Siitä eteenpäin kaavio oli selkeä ja pitsi helppotekoinen.


Lankana tässä on Louhittaren Luolan Tuulen Tytär. Vyötteen mukaan lankaa olisi ollut 500 metriä, mutta värjärin myöhemmän ilmoituksen mukaan metrimäärä on jossain vaiheessa vaihtunut hänen tietämättään 400 metriksi. Tämän täytyi olla sitä lyhyempää erää, sillä reunapitsin toistoja ei tullut läheskään ohjeen mukaista määrää, mikä olisi tuolla määrällä pitänyt tulla ja lanka kului kokonaan millilleen. Eipä tuo minua haitannut, sillä reunus on tosi kaunis näinkin.


Ja lopuksi pingotus. Kuinkakohan monta kertaa olen tässä blogissa ihaillut ja ihmetellyt pingotuksen ihmettä? No, teen sen taas. Kyllä tämäkin huivi heräsi henkiin ja täyteen kauneuteensa vasta pingotuksessa.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kappa

Veera Välimäen Huivileikki kirjassa vilisee toinen toistaan kauniimpia huivimalleja. Ainoa, jota en ensi-selailemalta ajatellut koskaan tekeväni oli Kappa, kummallinen ponchon ja tuubihuivin risteytys. Tunnustan jopa hieman naureskelleeni (ihan hyväntahtoisesti vain) neuloja-kamuille, jotka aloittivat neulomaan Kappaa tietämättä oikein itsekään, miten aikoivat sitä käyttää.


Sitten törmäsin eräässä Ravelryn suomalaisryhmässä keskusteluketjuun, jossa ihmiset esittelivät ihania keskeneräisiä ja valmistuneita Kappojaan. Ymmärsin, että tämä on maailman käytännöllisin vaate, jollainen ihmisellä on pakko olla.


Ihastuminen johonkin malliin ei tietenkään vielä riitä, vaan työ pitäisi saada tehtyäkin. Aloitin siis suurella innolla neulomaan Kappaa viime vuoden elokuussa. Valitsin langaksi Debbie Blissin Rialto Lacen neljässä vihreän eri sävyssä. Olin juuri tehnyt samasta langasta Peipponen-huivin ja vakuuttunut sen ihanuudesta.


Kappa aloitetaan kauluksesta ja silmukoita lisätään pitkin matkaa tasaiseen tahtiin. Alkuun työ sujui siis melko joutuisan oloisesti, kun yksittäinen kerros oli nopeasti neulottu. Silmukkamäärän kasvaessa alkoi puuduttavuus... yritin aina uudestaan innostaa itseäni Kapan pariin, mutta pari metriä pelkkää sileää oikeaa ei työn kaikissa vaiheissa oikein jaksanut napata, niinpä Kappa-raasu jäi kerta toisensa jälkeen toisten, mielenkiintoisempien töiden jälkoihin.


Tämän kesän alkuun mennessä olin päässyt työssä kolmannen värin alkuun. Tein päätöksen olla jatkamatta enää neljättä väriä, sillä Kapalla oli jo pituutta melkoisesti omaan pituuteni verrattuna - sitäpaitsi alkoi tuntua, että muuten työllä ei ole mitään mahdollisuuksia valmistua koskaan.


Sitten vaan kovaa itsekuria - eli parille kesäreissulle en ottanut mitään muuta käsityötä mukaan - ja lopultakin tällä viikolla melkein vuoden työ valmistui.


Kyllä vaan tämä on käytännöllinen ja tarpeellinen vaate! Jo muutamanakin viileänä kesäpäivänä olen ottanut tämän käyttöön ponchomaisesti harteiden päälle pujoteltuna. Kädetkin saa vedettyä huivin sisään lämpimään ja viileämmällä säällä koko pötkön voi vetää alemmas lämmittämään takapuolta ja jalkoja. Talvella arvelen tämän toimivat ihan mainiosti myös tavallista runsaampana tuubihuivina.

Rialto Lace vahvisti sijaansa yhtenä ihanimmista lanka-suosikeistani, niin suloisen pehmoista ja täydellisen kutittamatonsa se on ja myös yllättävän lämmintä ohuuteensa nähden.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kirklees jämälankasukat

Oletko koskaan jahkaillut päättämättömänä pulman kanssa, että tekisikö sitä pitsineuletta, kirjoneuletta vaiko kapeata tai sittenkin kenties leveätä raitaa? Minä en ole, mutta jos joskus sellaisen ongelman eteen joudun, niin tiedänpä nyt vastauksen. Tian Foleyn Kirklees sukkamalli nimittäin yhdistää sulavasti kaikkia edellä mainittuja suunnittelu-elementtejä.


Alkuperäiset mallisukat ovat hauskasti eripariset. Eriparisuus oli minullakin aikomuksena, mutta oli muutettava suunnitelmaa, kun violetti loppui kesken niin, että se hädin tuskin riitti kuvioväriksi kirjoneuleosuuteen. Kun jouduin tekemään varret samanlaisiksi, niin jatkoin sukat sitten muutenkin samanlaisina loppuun saakka.


Näitä sukkia on tullut tehtyä kolmen eri TDS-etapin välityönä, eli mitenkään nopeasti ne eivät ole valmistuneet. Siitä ei kuitenkaan pidä vetää mitään johtopäätöksiä mallin suhteen, sillä mitään mutkikasta tai vaikeata tähän malliin ei liity. Malli on kiva ja sujuva ja ohje selkeä. Työn etenemistä on vain hidastaneet muut päällekkäiset työt.


Lankoina on jämiä Novitan Nallesta ja Woolista. Wool on 100% villalanka, joten eihän se sukkiin ole tarkoitettu. Saapa siis nähdä kauanko kestävät. (Kun en vaan voinut vastustaa näitä värejä!) Kantapään turkoosi sentään on sukkalankaa. Toivottavasti nyt jonkin aikaa sentään kestävät, tykkään näistä nimittäin kovasti! Ja hiukan tekisi mieli tehdä vielä se eriparinenkin versio.

torstai 7. heinäkuuta 2016

Tulen laulu

Etukäteen oli tiedossa, että neljännellä Tour De Sock -etapilla tarvitaan helmiä. Olin jo kauan aikaa sitten ostanut rasiallisen pieniä mustia helmiä ajatuksella, että ne sopivat sitten hyvin yhteen minkä värisen langan kanssa tahansa. Päivällä ennen neljännen ohjeen ilmestymistä kävin ostamassa mustien helmien kaveriksi ärtsyn pinkkiä Louhittaren Luolan Väinämöistä.


Kun ohje ilmestyi perjantai-iltana, niin se ei yhtään näyttänytkään musta-pinkiltä ohjeelta. Malli on Sarah Bordelonin A Song of Beads & Lace. Nimestä tuli voimakas mielleyhtymä Game of Thrones -tv-sarjan pohjalla olevan kirjasarjan nimeen, A Song of Ice and Fire, Tulen ja jään laulu. (Uskoisin että mielleyhtymä on suunnittelijan tarkoittama, sillä koko TDS-kilpailussa on tänä vuonna ollut paljon Game of Thrones -teemaa.) Näin sukat sieluni silmissä joko jään tai tulen värisinä.


Aloitin kuitenkin neulomaan mallia pinkillä langalla, kun se lanka oli kerran tullut hankituksi. Kunnes tulin ensimmäisen helmen kohdalle. Totesin, että olin epähuomiossa ostanut aivan liian pieniä helmiä eikä lanka mitenkään mennyt helmen reiästä läpi. Kaivelin esille viime vuoden helmisukista jääneet tumman vihreät helmet todetakseni, etteivät ne käy yksiin pinkin langan kanssa.


Tässä vaiheessa luovutin pinkin suhteen ja suuntasin uudestaan lankakauppaan. Hyllystä pomppasi syliin oranssi Handun perussukkis, joka vastasi alkuperäistä ajatustani tulen värisistä sukista. Oli paljon kivempi aloittaa neulominen uudestaan sellaisella langalla, joka tuntui omasta mielestä malliin sopivalta. Tykkään myös oranssin ja vihreän keskinäisestä kontrastista.


Mallissa oli taas muutamia uusia juttuja, mutta rakenteeltaan tämä oli aika perus-pitsisukka varresta varpaisiin ja tavanomaisella lappu-kantapäällä. Helmiä sukkapariin tuli inhimilliset 178 kappletta, kun viime vuotisissa helmisukissa niitä oli 440.

Lopputulos on oikein nätti ja kiva. En vaan oikein tiedä kannattaako näitä pitää itsellä, kun en ole viime vuotisiakaan helmisukkia raaskinnut käyttää vielä kertaakaan...

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Psykedeelisiä vinoneliöitä

Tour De Sockin kolmas etappi aiheutti ilmestyessään melkoiset säväykset. Toisaalta ne säväykset sanoivat, että hui miten vaikean näköinen malli, mutta toisaalta taas että oi miten mielenkiintoinen toteutustapa ja iik miten ihanan näköiset sukat. Malli on Kirsten Hallin Diamondback Socks.


Aloitin sukat kaksi päivää myöhässä, koska etapin alkaessa oli juuri Korsi-hihojen teko kesken ja ne oli pakko saada valmiiksi tiettyyn päivään mennessä. Luotin kuitenkin, että saan siitä huolimatta nämä sukat tavoitteen mukaisesti määräajassa valmiiksi, joten aloitin neulomisen kaikessa rauhassa siinä vaiheessa, kun moni oli jo maalissa. Myöhäisestä aloituksesta oli se hyöty, että ehdin ennen aloitusta lueskella toisten kokemuksia mallin neulomisesta ja siihen liittyvistä kompastuskivistä, joita osasin sitten toisten kokemusten perusteella välttää.


Ensin aloitin iloisen värisellä raitalangalla - ja parin ensimmäisen mallikerran jälkeen totesin, että lanka ei sovi malliin. Vinoneliöistä tulee hauskasti moniväriset ja selkeästi erottuvat nimenomaan lyhyin pätkin pätkävärjätystä langasta tehtynä. Niinpä vaihdoin siihen ainoaan toiseen lankaan, joka sattui olemaan mukana mökillä juhannuksen vietossa. Tällä kertaa tuli täysosuma - lanka on kuin tehty tähän malliin.


Lanka on Superba Bamboo Superwash, jossa on 50% villaa, 25% bambua ja 25% polyamidia. Ostin sen lankamaailman blogitapaamisesta ja olen ollut kovin kiinnostunut, millaiset tulee (osittain) bambuisista sukista. Lanka on tavallista villalankaa kiiltävämpää ja liukkaampaa, mutta neulomisominaisuuksiltaan se ei poikkea juurikaan tavallisesta sukkalangasta. Jalassa sukat tuntuvat sopivan napakoilta, vaikka pelkäsin bambun tekevän neuleesta lörpön. Ja mikä miellyttävintä, nämä tuntuvat tavallisia villasukkia vilpoisemmilta, eli taisin saada kaipaamani kesäsukat.


Sukka rakentuu yksi kerrallaan neulotuista vinoneliöistä. Kantapään rakenne on omanlaisensa ja istuu jalkaan oikein mukavasti. Ohje sisälsi 16 sivua ja joka ikinen yksityiskohta oli tarkasti selitetty. Jotkut kokivat ohjeen pituuden ja seikkaperäisyyden ärsyttävänä, mutta itse pidin siitä, että kaikki oli kirjoitettu auki alusta loppuun. Uusia asioita tuli niin paljon, että selkeät ohjeet tulivat tarpeeseen. Erikoisimmat symbolit oli neuvottu kuvallisin ohjein. Tarvitsi vain keskittyä ja luottaa ohjeeseen ja olla miettimättä liikoja, niin homma eteni.

Mitäs näistä muuta osaisin sanoa - tykkään! :D