lauantai 29. lokakuuta 2016

Pumpulipilvellä

Jokin aika sitten sain ihan yllättäen lankapaketin Prymiltä. Sattui niin hauskasti, että paketti saapui perille juuri syntymäpäivänäni, joten se tuntui erityisen kivalta.


Paketista löytyi muun muassa muhkea 100 gramman kerä Fashion Kid Lightia, untuvan kevyttä mohairlankaa. Halusin heti tehdä siitä jotakin, koska se näytti ja tuntui niin mukavalta. Päädyin paitaan ja halusin yhdistää mukaan toista lankaa, koska mohairlanka tuntui niin keveältä, että epäilin, tulisiko siihen yksinään laskeutuvuutta lainkaan. Toiseksi langaksi valikoitui Handun sukkalanka - se valinta tuli tehtyä ihan vaan pelkästään ihanan hattaramaisen vaaleanpunaisen värin perusteella.


Selailin monenmoisia ohjeita eikä mikään oikein sinällään sytyttänyt. Lopulta lähdin tekemään ohjeita yhdistellen ja soveltaen. Lähtökohtana on Erin Kate Archerin Cancun boxy lace top, jossa on kivan näköisiä erilaisia neulepintoja. Ohjeen mukaan toteutettuna paita koostuu kahdesta suorakulmaisesta neliöstä jotka on ommeltu yhteen olkapäiltä ja sivuista. Halusin kuitenkin tehdä paidan ylhäältä alas saumattomasti neulottuna ja myös tehdä siihen hieman muotoilua.

Aloitin väliaikaisella aloituksella olkasaumasta ja neuloin ensin etukappaleen ja takakappaleen erikseen kainaloitten alle. Sitten yhdistin kappaleet ja tein nopealla tahdilla reilusti kavennuksia kuvitteellisten sivusaumojen kohdalle luodakseni lyhyet kimonohihat, vähän samaan tapaan kuin aiemmin tekemässäni Anna Kudujan suunnittelemassa Particular-topissa. Lopuksi jatkoin neulomista pyörönä, poikkeuksena yksi pitsiosioista joka täytyi neuloa tasona jotta oikeanlainen kuvio muodostui. Siitä jäi pieni pätkä sivusaumaa, jonka ompelin kiinni lopuksi.


Mohairlanka on uskomattoman riittoisaa, sillä sitä meni paitaan alle 30 grammaa. Handua kului noin 55 grammaa. Samoista langoista tulee siis vielä muutakin. Projekti valmistui 5mm:n puikkojen ja reikäisten neulepintojen ansiosta nopeasti vain muutamassa illassa ja se olikin mukavaa vaihtelua, kun viime aikoina olen tehnyt monta hitaasti edennyttä työtä ohuesta langasta ja pienillä puikoilla.
Paita on jo käytössä testattu ja se on erittäin mukava ja lämpöinen päällä.

6 kommenttia: