sunnuntai 13. elokuuta 2017

Päättämättömyyttä

Tour De Sockin kolmas etappi tarjosi ohjeen nimeltä Indecisions. Nimi viittaa päättämättömyyteen ja suunnittelija Adrienne Fong kertookin mallin esittelyssä, että malliin on yhdistelty niin monia suunnitteluelementtejä juuri siksi, ettei ole osattu päättää niiden väliltä. Pitsit ja palmikot on laitettu samaan sukkaan ja suunnittelijan omat ohjeeseen kuvatut sukat oli vielä tehty kirjavalla langalla, mikä teki vaikutelmasta vielä sekavamman.


Ensivaikutelmani ohjeen ilmestyttyä oli, että jätän tämän etapin väliin. Sekava ja kirjavalla langalla toteutettu malli ei vaan napannut. Sitten näin parit muut samalla ohjeella testineulotut sukat, joissa oli käytetty yksiväristä lankaa ja mieleni muuttui. Malli on edelleenkin mielestäni melko sekava ja ohje oli erityisen sekavasti kirjoitettu, mutta yksivärisinä ja kauniista langasta toteutettuna sukista tuli kuitenkin ihan nätit.


Tällä etapilla oli tarjolla lisäpiste, jos teki sukansuulle joustinreunan sijaan nirkkoreunan ja tavallisen kantapään sijaan pitsineuleisen kantapään. Tein sitten molemmat. Tykkään erityisesti tuosta kantapäästä.


Lankana sukissa on Handun Gimalle (gimallus ei valitettavasti oikein kuvissa erotu). Lanka onkin näissä sukissa parasta. Hieno lanka saa vähän vähemmänkin mieluisan mallin muuttumaan siedettäväksi ja jopa kauniiksi. Koitan muistaa tämän jatkossa.

lauantai 5. elokuuta 2017

Kantelettaret

Tour De Sockin toinen etappi tarjosi ihanan yllätyksen. Koska yhdet Tiina Kuun suunnittelemat sukat (Prihat) oli neulottu jo lämmittelykierroksella, niin en osannut odottaa että varsinaisessa kisassa saadaan vielä maistaa samaa herkkua. Niinpä Tourin kakkosetapin julkistaminen herätti ihastuneen reaktion. Ei vain siksi, että kyseessä on ehdottomasti yksi lempisuunnittelijoistani, vaan myös koska juuri tämä nimenomainen malli on ihan tavattoman kaunis.

Langaksi valitsin Novitan ohuen Venla-sukkalangan - sukat tuntuivat vaativan sammaleisen havumetsän vihreyttä. Tummempi vihreä ja valkoinen ovat Regian 4-säikeistä sukkalankaa.


Mallin nimi on Kanteletar ja se jatkaa Tiinan suunnittelemien perinnesukkamallien sarjaa. Tykkään todella paljon tämän sarjan kaikista sukista; näissä ei ole lähdetty toistamaan vanhaa, vaan perinteet on tuotu tähän päivään.


Kantelettarissakin on perinteisen kuvion lisäksi ihan uuttakin jujua. Ainakin Latvialaiset palmikot tulivat minulle ihan uutena. Kantapään rakenne on mielenkiintoinen, hyvin istuva ja hauskan näköinenkin. Sukansuun taitereuna on entuudestaan tuttu Tiinan lapasmalleista, mutta hyvin se sukanvarteenkin istuu. Kuvioiden väliin jäävän osion "raidat" muodostettiin nostetuin silmukoin.


Ei siitä pääse yli eikä ympäri, että kirjoneule vaan on se mulle rakkain neulonta-juttu. En voi kuvitella, että vastaan tulisi näissä kisoissa enää toista näin mieluista mallia. Mutta kisa jatkuu ja tänään on aloitettu jo kolmosetapin sukat. Siitä sitten lisää myöhemmin. :)