sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Brassica-pipo

Tytär sanoi tarvitsevansa pipon. Sinapinkeltaisen. Koska edellinen, ostoversio, oli jäänyt junaan tai johonkin.


Valkkasimme Lentävästä Lapasesta sopivan kerän, paksua villa-alpakkasekoitetta Katia Perua. Yhden kerän luvattiin riittävän aikuisen pipoon. Mallia mietittiin tietysti myös yhdessä. Mitkään ehdottamani palmikkoihanuudet eivät tyttärelle kelvanneet, vaan hän halusi ihan vaan peruspipon taittoreunalla. Brassica osui lähimmäs toivottua, tosin siinä ei ole taittoreunaa ja malli oli myös liian pitkä, mutta kuitenkin tarpeeksi lähellä että on helppo soveltaa.


Ensimmäiset kunnon pakkaset tällä viikolla muistuttivat pöydän kulmalla odottavasta kerästä. Paksu lanka ja paksut puikot eivät ole mikään kovin tyypillinen valinta minulle, mutta täytyy myöntää, että olihan se nyt mukavaa saada kokonainen pipo valmiiksi muutamassa tunnissa. Lankaa jäi kerästä yli noin metri, eipä tule jämälankaongelmaa.


Toivottavasti tämä pipo nyt ei unohdu vähään aikaan mihinkään, että lämmittää päätä vielä lopputalvestakin.

4 kommenttia:

  1. Pirteä pipo näille pimeille päiville! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi väri on kiva. Hyvä kun ei sentään mustaa peruspipoa toivonut. :D

      Poista
  2. Kiva pipo, sopii hyvin käyttäjälleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, niin minustakin. Ja mikä palkitsevinta, niin oon nähnyt sen käytössä jo monta kertaa. :)

      Poista